Simo Lampinen – Kyltymättömästä rakkaudesta ralliautoiluun

Tagit:
Simo Lampinen, 69, lukeutuu suomalaisen rallin ehdottomien suurvaikuttajien joukkoon. Top Gear Suomi kohtasi rallilegendan Vantaalla.

Loppusyksyyn sijoittuva Simo Lampisen haastattelupäivä AKK:n päämajassa lähellä Tikkurilaa osoittautuu kuvausten osalta yllättävän haastavaksi. Lyijynharmaa taivas puskee solkenaan vettä, mikä aiheuttaa tenkkapoota tavallista tehokkaampaa salamajärjestelmää käyttävälle kuvaajallemme, Vesa Koivuselle. Vesa tunnustaa minulle olevansa hieman hermona kuvauskohteemme turvallisuudesta. Niinpä pistämme kuvauksiin vauhtia. Simon leveä hymy kuitenkin osoittaa meille, että hän ei ihan vähästä hätkähdä. Rallilegenda on kokenut monenlaisia vaaroja ja vastoinkäymisiä uransa varrella.

Simo Lampista ei koskaan tarvitse vokotella puhumaan. Haastattelija voi olla varma siitä, että Simon mukanaan kuljettamat kuva-albumit ja hänen verraton verbaalinen arkkunsa revähtävät auki kysymättäkin. Simo tähdentää heti haastattelumme aluksi, etteivät mitkään keskusteluaiheet ole hänelle tabuja. ”Esim. sairastamani polio on ollut jo niin pitkään osa elämääni. Olen ollut kymmenissä sairaaloissa viime vuosikymmenien varrella puhumassa ja kannustamassa poliopotilaita. Onneksi tuo vaikea sairaus on Suomessa jo voitettu hyvin pitkälti, Luojan kiitos siitä”.

Simo Lampinen myöntää, että poliolla on ollut erittäin suuri vaikutus hänen koko kilpailu-uraansa; niin hyvässä kuin pahassakin. Polio olisi voinut helposti pysäyttää hänen ralliharrastuksensa pysyvästi, mutta Simon rautainen tahto ei ikinä antanut vaikealle sairaudelle periksi. Kuten niin monen suomalaisen rallilegendan kohdalla, oman päättäväisyyden ohella myös vaikutusvaltaisilla taustavaikuttajilla on ollut suuri merkitys menestyksen kannalta. Simon kohdalla kyse oli pitkälti hänen legendaarisesta isästään, Raine Lampisesta (1912 - 84), joka kilpaili menestyksekkäästi eri moottoripyörämerkeillä peräti 34 vuoden ajan.

Simon mukaan hänen sukunsa innostus moottoriurheiluun on ollut kovaa luokkaa niin kauan kuin hän voi muistaa. Simon isoisä Emil (1883 – 1961), joka perusti Lampisen suksitehtaan Kerkkoon kylään lähelle Porvoota, alkoi ajaa varhaisessa vaiheessa kilpaa sekä polkupyörillä että moottoripyörillä. ”Sukuni on ollut mukana moottoriurheilussa peräti neljässä polvessa. Joku ulkopuolinen voisi helposti väittää, että meillä Lampisilla virtaa bensaa suonissa, ja tuskinpa hän on siinä yhtään väärässä. Faijani Raine ajoi ensin kilpaa polkupyörällä, mutta eihän runko kestänyt millään hänen hurjassa kyydissään. Niinpä isä vaihtoi suosiolla polkupyörästä moottoripyörään. Hän voitti 1930-luvulla lähes kaiken minkä tuossa lajissa voi ylipäätänsä voittaa, esimerkiksi kolme kertaa Eltsun eli Eläintarhan ajot ja viisi kertaa Pyynikinajot. Lisäksi hän sijoittui peräti kahdeksan kertaa toiseksi ja kaksi kertaa kolmanneksi juuri Eläintarhan ajoissa. Eltsuun hän osallistui peräti 21 kertaa ja Pyynikinajoihin 19 kertaa”.

Kovaa tulosta tuli paljon myös Keski-Euroopassa. Voitonnälkäisestä Raine Lampisesta kasvoi nopeassa tahdissa Suomen johtava TT-kilpakuski, joka oli maailmalla kaikkein tunnetuin lajissaan ennen Jarno Saarista. ”Toinen maailmansota pisti tilapäisen stopin moottoriurheilulle perheessämme, mutta faija jatkoi Triumphin selässä kilpailemista 1950-luvun alussa, edelleen hyvin menestyksekkäästi. Raine kilpaili urallaan Norton-, Raleigh-, Rudge-, Husqvarna- ja BMW-merkkisillä prätkillä. Ansiokkaan kilpauransa ohella hän oli merkittävä suomalaisten murtomaasuksien kehittäjä, Oy Lampinen Suksitehdas -firmamme ansiosta”, Simo Lampinen muistelee.

Simo sairastui polioon vuonna 1957, ollessaan vain 13-vuotias. ”Olin vanhempieni ainoa lapsi, joten se oli tietysti heille erittäin kova shokki. Sain 17-vuotiaana ajokortin erikoisluvalla, jotta pääsisin helpommin kouluun ja sieltä takaisin kotiin. Isäni tapaan veri veti ajamaan Eltsussa 1960-luvun alussa, mutta lääkäri kielsi sen minulta. Isäni tunsi suurta sympatiaa minua kohtaan tuon johdosta. Hän kieltäytyi ajamasta omaa 50-vuotisjuhlakilpailuaan Eltsussa, mikä oli tosi kova pala häntä katsomaan tulleille faneille. Oma ralliurani, joka käynnistyi vuonna 1961, alkoi onneksi kehittyä kovaa tahtia myönteiseen ja menestyksekkääseen suuntaan. Voitin SM:n vuosina 1963 ja 1964, samoin Jyväskylän Suurajot”.

1960-luvulla Simo Lampinen saavutti ison osan rallivoitoistaan Saabilla, ja hänen loistavat yhteytensä tarunhohtoiseen ruotsalaiseen automerkkiin ovat jatkuneet aina näihin päiviin saakka. Ruotsi äidinkielenä oli Simolle valtava etu hänen asioidessaan Saabin ja muiden ruotsalaisten rallitahojen kanssa. Ruotsin legendaarinen Saab-rallikuski, nyttemmin 83-vuotias Erik ”På Taket” Carlsson oli Simolle kuin isähahmo. Simo muistelee lämmöllä vanhoja ralliaikojaan Saabin ratissa. ”Etuvetoinen Saab 96 Sport oli tuohon aikaan ihanteellinen auto ajaa, olipa kyse sitten sorasta tai lumesta. Siinä oli 15 tuuman pyörät sekä kapea raideväli suhteessa korin pitkään akseliväliin. Tämä yhdistelmä teki Saabista vielä Mini Cooperiakin paremman ajaa erityisesti huonoilla tieosuuksilla. Ysikutonen oli kaiken kaikkiaan nerokas design, todellinen ruotsalaisinsinöörien taidonnäyte, jollaisia kaivattaisiin enemmän nykymaailmassakin”, Simo kehuu.

Simo Lampisen aurinkoinen ilme synkistyy pari astetta, kun otan puheeksi Saabin konkurssin aiemmin tänä vuonna. Elinikäisenä Saab-entusiastina hän ei ole lainkaan mielissään tapahtuneesta. ”Se oli tietysti kaikille meille saabisteille tosi murheellinen uutinen, josta en ole itse täysin toipunut vieläkään. Jos sitä juttua ei olisi ryssitty niin ikävällä tavalla, Saabilla olisi ollut mielestäni kaikki mahdollisuudet todella hienoon tulevaisuuteen. Heillä oli niin valtavasti teknistä osaamista, visionääristä näkemystä ja hienoja perinteitä. Omassa nuoruudessani Saabin 95- ja 96-mallit olivat kaikki ajattomia designeja ja tavattoman sympaattisia autoja. Noissa Saabilla oli vankka perusta myöhemmille menestysmalleille, kuten 99:lle ja 900:lle. Niissä autoissa oli jotain tavattoman inhimillistä ja puoleensavetävää, mikä pitää mielestäni kutinsa vielä tänäkin päivänä. Lisäksi on hauska huomata, että Saabien 60-lukulaiset rattivaihteet ovat tulleet takaisin muotiin, esim. Mersun useissa uutuusmalleissa”.

Simo myöntää auliisti, että harva muu hänen aikalaisistaan rallikuskeista jäi yhtä vahvasti etuvetoisten Saabien koukkuun. ”Rakastin Saabeilla ajamista ja kilpailemista niillä eri ralleissa. Siihen vaikutti aika lailla myös polio, joka tietysti toi ajamiseen aivan omat haasteensa toisen jalkani vuoksi. Huomasin nopeasti, että Saabin ajettavuus istui vaan mulle aivan hemmetin hyvin. Ruotsalaiset alkoivat onneksi myydä paljon 96 V4-malleja rallimenestysteni myötä, he näkivät siinä ison bisneksen. 1960-luvun puolivälissä veri alkoi kuitenkin vetää myös muihin automerkkeihin päin. Ajoin mm. DAFilla ja Triumphin 2000- ja Spitfire-malleilla RAC:n ja Monte Carlon rallit. Tuohon aikaan Rauno Aaltonen ja Timo Mäkinen ajoivat puolestaan Mini Cooperilla. Erilaisten automerkkien valintamme 1960-luvun ralleissa olivat kaiken kaikkiaan aika jännät. Monet meistä vaihtoivat aika paljon eri merkkien välillä. Sille autotehtaalle ajettiin, joka maksoi viulut, näinhän se menee”.

1970-luku toi myös Simo Lampiselle kuvioihin mukaan paljon uusia merkkejä – ja väistämättömästi myös takavedon. ”Ajoin tuolloin mm. Fiat 131 Mirafioria, Triumph TR7:aa ja BDA-moottorisella Ford Escortilla”, Simo muistelee. ”Mulla ei ollut sinänsä mitään takavetoisia autoja vastaan, olivathan ne suurimmaksi osaksi aika kivoja. Mulle oli kuitenkin polion vuoksi paljon tavallista helpompaa ajaa etuvetoista, koska saatoin käyttää vasenta jalkaani aina jarruttaessa. Vaikka saavutinkin paljon tärkeitä voittoja Saabilla, tiesin että en jäisi loppuelämäkseni heidän tiimiinsä. Pääsin todelliseen ihannetilanteeseen tehdessäni sopimuksen Lancian kanssa vuonna 1969. Kahden vuoden sopimus oli 300 000 Suomen markkaa, joka oli tuohon aikaan melkoinen tukku rahaa. Ajotyylilleni ominainen vasemmalla jalalla jarruttaminen ja etuveto alkoivat kuitenkin kärsiä siinä vaiheessa, kun takavetoisiin ralliautoihin saatiin pitkät joustovälit. Se muutti melkoisesti niiden ajettavuutta. Lisäksi takavetoiset ralliautot olivat noin 50 - 60 hevosvoimaa etuvetoisia tehokkaampia, kuten esim. ajamani Lancia Fulvia ja Beta Coupe. Lancia Stratos HF:lläkin ajoin pari rallia, vuonna -76 Ruotsin rallissa ja vuonna -77 Safari-rallissa. Kevytrakenteinen ja tehokas Stratos oli hemmetin hyvä auto siihen aikaan, varmasti paras takavetoinen ralliauto. Stratos oli Lancioista ehdottomasti paras ralliauto, ainakin siihen asti kun 037-malli tuli. Se oli vielä Stratostakin kevyempi ja fantastinen auto ajaa, paras B-sarjalainen takavetoinen ikinä, näin väittävät kiven kovaan Markku Alén, Walter Röhrl ja muut tuolla autolla ajaneet aikalaiseni”.

Ralliuransa jälkeen Simo Lampinen on puuhannut monenlaista. On suorastaan mahdotonta kuvitella, että tämä positiivista energiaa ja pohjatonta elämäniloa pulppuava mies jäisi kovinkaan pitkäksi aikaa lepäämään laakereilleen. Hän on toiminut mm. Neste Oil Rally Jyväskylän kilpailunjohtajana sekä rakastamansa Saabin pr-lähettiläänä ja operatiivisena johtajana (esim. Saab 900 Talladega Challenge Yhdysvaltain Alabamassa vuonna 1996 ja vuoden 2000 legendaarisessa Pikes Peak -kilpailussa). Lopetettuaan ralliajamisen vuonna 1979 hän pysyi kuitenkin eräällä toisella tärkeällä tavalla ralliympyröissä.

”Aloin ajaa ralliurani jälkeen jäänuotteja mm. Markku Alénille, Walter Röhrlille, Hannu Mikkolalle, Timo Saloselle, Tommi Mäkiselle ja Audin koko tiimille, 6-7 vuotta peräjälkeen. Sekin oli tavattoman hienoa aikaa. Pyöritin nuotituksen saralla kolmea eri kahden hengen tiimiä Suomesta käsin, aina vuoteen 1992 asti. Tiimeihini lukeutuivat sellaiset nimekkäät kaverit kuten Mika Arpiainen, Harri Toivonen, Lasse Lampi ja Atso Aho. Vaikka olin tuolloin yhä tiiviisti ralliympyröissä mukana, en silti katunut lopettamispäätöstäni. Kaikella on aikansa. Kun testasin 80-luvun puolivälissä Mikkolan Hannun nelivetoista ralli-Audia Keski-Euroopan alppimaisemissa, tajusin kertaheitolla että etu- ja takavetoiset ralliautot olivat auttamattomasti vanhanaikaisia. B-sarjalaisen Audin hurja pito ja uskomaton voima olivat kuitenkin jotain sellaista, joka veti jopa minut, vanhan rallimiehen ihan sanattomaksi. Kehitys otti tuolloin 1980-luvulla huimia harppauksia eteenpäin. Eihän tekninen kehitys myöskään nykyisessä WRC-sarjassa ole jäänyt polkemaan paikoilleen. Autojen ajo-ominaisuudet ovat kehittyneet valtavasti, vaikka eri rallit ovatkin kestoltaan vastaavasti lyhentyneet melkoisesti. Pidän myös erittäin tärkeänä turvallisuuden kehitystä ralliautojen ja rallikilpailujen osalta. Kaikkihan muuttui B-sarjan lakkauttamisen jälkeen. Valitettavasti vaadittiin Henri Toivosen traaginen kuolema, jotta asiat alkoivat kehittyä jälleen turvallisempaan suuntaan. Isot rahat liikkuvat rallimaailmassa, ja isolla rahalla sitä hommaa pyöritetään nyt ja tulevaisuudessa. Sen verran tyyriitä ovat uusin huipputeknologia ja kehitystyö”, intohimoinen rallimies Simo kuittaa lopuksi.

Simo Lampinen (s. 22.6.1943, Helsinki, Suomi)

Kansainväliset voitot:

1963 – 13. Jyväskylän suurajot (Saab 96)
1964 – 14. Jyväskylän suurajot (Saab 96)
1965 – Le Mans (Triumph Spitfire)
1968 – 17. RAC-ralli (Saab 96 V4)
1969 – Skotlannin ralli (Saab 96 V4)
1970 – 3. Portugalin ralli (Lancia Fulvia)
1972 – 15. Marokon ralli (Lancia Fulvia 1.6 Coupé HF)
1972 – 22. Jyväskylän suurajot (Saab 96 V4)

Teksti Juhani Nurmi, kuvat Vesa Koivunen